Marry me, baby!

Ennen kun liityttiin sukuun, muutettiin miehen kotiin. Jätettiin lapsuus ja aloitettiin uusi vaihe, aikuisuus, johon ei laskeuduttu vaiheittain vaan törmättiin kertarytinällä. Minä olen harjoitellut huolella ja hartaudella, mitä on olla minä, muista erillinen aikuinen. Nytkin minä pääsen siinä mielessä helpommalla, että saan pitää oman sijaintini ja olla etäyhteyden kautta osa sitä sukua, jonka nimi tarkentaa minun olemassaoloni viralliseksi. Samalla voi kuitenkin kysyä, että minkä osaksi minä sitten tulen? Minä olen yhden sisaruksen suomalainen vaimo. Nimi ja kuvien kasvot. Etäisyyden ääni.

Samalla minä olen sinun kiinnikkeesi tämän maan multaan. Ankkurisi tähän yhteiskuntaan, jos sen haluaisi sitä kautta katsoa. Minä en ole kuitenkaan syy sille, miksi tulit tai halusit jäädä. Olen vain sinettinä sille harkinnalle ja peräänantamattomalle työlle, jonka olit jo ennen minua tehnyt. Naimisiinmenon ajatuksessa järkyttää sekä se, että kaikki muuttuu kuin myös se, miten ennallaan kaikki on sen jälkeenkin.

Minä olen tullut elämääsi kesken kaiken. Nähnyt siitä keskimäärin kuusi pilkku viisi prosenttia. Ja senkö tuntemisen turvin minun nyt tulisi päättää, että haluan pysyä tässä ja lisätä lukemaa. Vaikka olen aina ollut hyvä matematiikassa niin  juuri todennäköisyyslaskennan koin aikoinaan kompastuskiveksi. Sen osaan kuinkin summata sukkelasti, että vaikka sataan prosenttiin minun mahdollisuuteni osana sinun elämänvaiheitasi ovatkin  ehkä jo menneet niin mikäli rakkautta ja elämää riittää, yli viidenkymmenen prosentin voisimme vielä yhteisissä tuntemisen vuosissamme ennättää.

Luotettavimman matemaattisen ihmissuhdelaskukaavan, lapsuuden rakkausprosenttilaskun, mukaankin meillä on yhdeksänkymmenen kolmen prosentin keskinäinen tunneside, joka ei avioliiton ja mahdollisen nimimuutoksen myötäkään siitä sadasosallakaan supistu.

Ja taitaa tuo sinun matkasi tuhansien kilometrien päästä, toisesta todellisuudesta, tähän aivan lähelle, samalle taajuudelle, olla sen verran kaikkien todennäköisyyksien ulkopuolella, että on kai parempi vain päättää olla onnekas ja yhdessä katsoa mitä tuleman pitää.