"Sinä valitsit minut, minut, minut ja minut sinä sait"

Minä olen yrittänyt harjoitella sitä, mitä on yhdessä olla. 

Uskaltaa kanssasi kaikkea, mitä on ehkä aiemmin vähän koittanut kätkeäkin. 

Ja olla lannistumatta siitäkin, ettei se kaikki aluksi aina niin kovin soljuvasti suju. 

Kun sinun suustasi tulee Ai laav juu ja muutama kaunis kohteliaisuus,

huomaan minä takaisin tokaisevani, että pitää päästä vessaan. 

Ja sen lauseen sinäkin siksi 

aika nopeasti opit suomeksi. 

Osaan minä romanttinenkin olla. 

Aina iltayhdeksään saakka. 

Silloin jos päästät minut hetkeksi silmistäsi, 

saatan minä työviikon uuvuttamana hetkeksi ummistaa silmäni. 

Ja herätä sitten myöhemmin siihen onneen, ettet sinä siltikään suhteeni luovuttanut, 

vaan käperryit minuun kiinni. 

Luottaen siihen, että aamuisin minä avaudun.

Joskus elämä tuntuu epäselvältä 

ja soitan sinulle yöllä kesken unen

muistamatta siitä itse aamulla sen enempää. 

Et sinä silloinkaan pahenna oloani entisestään, 

kunhan aikaisin aamulla soitat ja varmistat, että olen kunnossa. 

Ja vaikket osaa edes varmuudella kertoa, 

millä kielellä koitin kanssasi keskustella, 

tuot iloiten esiin sen asian, 

etten siinäkään hukkaamassani hetkessä halunnut ilman sinun ääntäsi nukahtaa.

Sinä osaat olla kanssani silloinkin, 

kun aloitan itkun, 

jonka alku ja loppu ovat itsellenikin aivan yhtä suuri mysteeri. 

Enkä oikein äkkiseltään kummankaan meidän kielistä löydä sitä sanaa, 

joka tulisi sitä tunnetta tarpeeksi kohti. 

Lapsellisuuttani saatan nimittäin toisinaan olla tolaltani

ihan vain perustarpeiden puuttuessa. 

Sinä olet oppinut näppärästi nukuttamaan ja ruokkimaan minut

ennen kuin maailma turhaan 

sen enempää ympäriltämme romahtaa.

Ja silti. Kaikesta tästä riippumatta 

ja osittain kai sen vuoksikin. 

Jostain syystä. 

Huomaamatta ja mielestäni usein perusteitta. 

Sinä olen päättänyt juuri minusta pitää.